Hamptonilla olen nyt hypellyt. Enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Harjoitus este kilpailuissa menimme 60cm ja 70cm luokat. 70c mtuli hykäys, sillä Hampton kielsi klme kertaa. (kahdest kiellosta hylky, muttasain jatkaa loppuun). 60cm tuli yksi kielto eli 4vp.
Olen myöskin vaihtanut Sari estetunnille torstaille, eli saattaapi olla että nyt tulee kirjoituksia viikonlopun lisäksi myös torstaina ja useammin keskiviikkonakin.
Minä ja Hampton 70cm |
Minä ja Hampton radan jälkeen |
En tee nyt sellaista selostusta kuin minun ja Paulin kisoista, mutta kerron hiukan radasta. Kolmannelle muuri esteelle tuli Hamptonilta ehkä SUURIN loikka mitä se on ikinä kanssani ottanut! Huhhuh. En oikein päässyt mukaan, mutta ei tasapaino paljoa horjunut onneksi.
Muutamat loikat olivat turhan isoja ja pitkiä, mutta suurimmaksi osaksi se meni hyvin. Verkassa sain Hampton in menemään sellaista laukkaa että saatoin jopa lyhentää ja kasata sitä. Tähän alle tulee nyt video kisoista, ja toivoisin todella ettei ratsastustani kritisoitaisi. Ylensä kun sitä väärässäpaikassa (tällä kertaablogssa) aletaan kommentoimaan ilman että tiedetään taustoja, niin se ei ole kovin järkevää eikä toden mkaista. Kun kaipaan apua, saan sitä ratsastuksen opettajalta! :)
Äänet on kyllä 6/5 mutta veljenlapseni huutelee siinä ja toivon että se tuo teille lisää viihdettä! :D
Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti