perjantai 23. lokakuuta 2015

Ratsastamassa Danalla

Heissuli vei ja Moikkelis moi! Tänään olin ratsastamassa taas, yllätys yllätys Danalla niin kuin otsikko kertoo! :) Menin Marialle (nimi muutettu edelleen) joskus 15.30 aikoihin kun hän haki miut ABC:lta.
    Join siinä kahvit, josta sitten lähdin hakemaan Danaa tarhasta. Danaa harjatessani Maria siivosi karsinat. Dana oli aika nätisti, jokseenkin ei kyllä pysynyt paikallaan mutta kuitenkin kun sitä harjasin. Ratsastaessa olikin ihan toinen juttu
     Nousin selkään yhden ojan jälkeen. Siinä sitten piti ratsastaa koko pelto ympäri, ennenkuin pääsi paikalle jossa pystyi ratsastelemaan. Siinä tein Danan kanssa ympyröitä, avotaivutusta, sulkutaivutusta ja pohkeenväistöä. Oikeaan suuntaan sain asetettua ihan kiitettävästi, mutta vasempaan suuntaan ei Dana meinannut millään taipua (johtuen ratsastajasta... :D). luksi ympyrät vasempaan kierrokseen eivät edes näyttäneet ympyröiltä, mutta kyllä ne sitten siitä alkoivat pyöristyä. Dana meni aika kivasti muodossa lähestulkoon kokoajan. Liekö kiinni hevosen kehittymisestä, eikä niin minun taidoistani! :D
     Kun rupesin ottamaan ravia, niin Dana kieltäytyi ravaamasta. (tai ravi oli tökkivää, pysähtelevää, hidastuvaa jne. ) Sitten Maria kysyi, ottaettaisiinko satula pois. Niin sitten tehtiin. Ensin oli taas aivan hutera olo, eikä meinannut tula yhtään mitään. Sitten aria kehotti menemään istumaan keskemmälle, nojaamaan taaksepäin ja ravaamaan. Lähdin siinä sitte kehotuksesta kiertämään koko pellon ravissa. Meni sekin ihan hyvin, muutamamasta käyntipätkästä huolimatta. Kuitenkin lopussa kun olin tulossamaaliin, niin horjahdin ja päätin ryhtyä halailemaan Danaa kesken ratsastuksen... :D
    Siinä sitten Maria vannoi kuulevansa auton tööttäilyä, ja lähdimme heille päin takaisin. Maria oli kuitenkin kuullut omiaan, eikä mikään ollut tööttäillyt (paitsi hänen päänsä vaikka toisin väittää... :D jos luet tämän, niin älä ota pahalla :D)
    Riisuimme siinä sitten Danaa ja veimme laitumelle. Samalla Dana sai pienen käytös koulutuksen kun ei meinannut sietää Marian pientä "kiusaamista"(no ei nyt really kiusaamista mutta koskemista takapäähän yms. tammajuttuja nääs) , jonka jälkeen kun ei enää ylireagoinut kaikkeen, pääsi pihalle ystävänsä Matin kanssa!
    Mitään muuta ihmeellistä ei tänä päivänä ollut. En tainnut vielä kertoa, mutta sijoituin Grandejan kanssa autum tourissa 60cm clean round ruusuke ja 70cm viides sija. Kun 70cm jaettiin ruusukkeet, niin unohdin kätellä palkintojen jakajaa ja kompastelin minkä kerkisin joka ikiseen asiaan mihin vaan voi kompastua (mukaanlukien omat jalkani....). Siinä kyllä sitten nolotti! :D
     Tässä lopussa on vielä video pätkä minun ja Danan menosta! En jaksa niitä kuvia yksitellen tänne liitellä, joten tuossa on siis video! :) Seuraavaa postausta tulee varmaan ensiviikonloppuna/jo ehkä torstaina tai jopa keskiviikkona! :) Siihen asti Morjesta!
(En kaipaa kommentteja hevosesta/ratsastuksestani)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Melaniella Ja Danalla ratsastamassa

Heissuli vei! Olin viikonloppuna ratsastamassa Melaniella ja Danalla. Molemmilla menin ilman satulaa! ;D Melanien kanssa sänkipellolla ja Danan kanssa "kentällä" (laitumena olevalla pellolla)
      Lauantaina menin siis Melaniella. Mentiin sänkipellolla ja ratsastelin sitä vähän muotoon, jossa onnistuinkin aika hyvin. Muutaman vähän kovempi laukkapätkäkin saatiin aikaan. Vähä keskilaukkaa. Melanie oli hiukan jäykkä, mutta kun taivutteli ja teki väistöä, avutaivutusta yms. niin se lähti siitä sitten vertymään. Siitä onkin myös videota! Danalla ratsastuksesta ei ole! :/
     Danalla menin siis sunnuntaina. Se kyllä kiemurteli niin paljon rttä tulin jo ihan alussa sieltä alas. Ei oikein tasapaino pitänyt. Maria kävi selässä, ja se oelleili samalla tavalla. Ei siinä sirten mitään. Maria teki meille "neliön" ja sitä piti peruuttaa reunojapitkin pois sieltä. Se olikin sitten tehtävä! Ensiksikin, oli ongelma saada Danaa sinne sisälle takaperin.... :D sitten oli ongelma peruuttaa!
     Lopulta kuitenkin onnistuttiin tyydyttävästi. Sen jälkeen mentiin puomeja niin, että aina joka puomikasan väliin tuli pysähdys ja peruutus. Dana alkoi yli reagoimaan ja peruuttikin sitten aika lahjakkaasti pidempiäkin matkoja! :D
    Lopuksi Maria sitten kasasi pienen esteenkin. Ravissa kun tulin ekan kerran kiin ehkä Dana hiukan kuemursikin sen jälkeen niin tulin alas.... :D Toisella hypyllä pysyin jo selässä! :D Jolmas hypoy sitten onnistuikin jo hyvin ja tuskin meinasinkaan tippua. Dana oli aika hödällä päällä, mutta silti ihana itsrnsä! <3
    Keskviikkona on nyt sitten kilpailut. Saasnähä miten käy! Silloin tavataan taas! Moido!

-Rosa

torstai 8. lokakuuta 2015

Muutamat estevalmennukset takana

Hellurei! Nyt olen muutaman valkun hypännyt ja kirjoittelen vasta nytten, sillä ei ole ollut oikeis inspistä kirjoittaa! :)
    Edellisellä viikolla menin estevalmennuksen Saatuksella. Se meni ihan tyydyttävästi. Saatus kulki ihan hyvin, mutta ei oikein väistänyt pohjetta. Teimme muutamia kivija tehtäviä. Siitä on videota youtubessa kanavallani, mutta en saa sitä puhelimella linkattua tähän eli käykäähän kattomassa se video edellisten postauksieni perusteella. Sieltä löytyy kanavani! :) Löytyy myös Rosa Järvenpää ja se kuva missä olen minä hevosen selässä.
      Eilen oli myös valkku. Mwnin Grandejalla. Sillä oli aika kova vauhti päällä ja sai aika paljon pidättää. Nyt on kaikki paikat kipeät! Kädet varsinkin!
    Grandeja meni vähän lujaa, ja se on sen verran vahvakin että se painaa menemään. Hyppäämään se on hyvä, jossei sen anna rynniä.
     Yksi isompi este siellä oli. Vaan 80cm mutta kuitenkin. On sekin jo jotain, sillä taso on tippunut aika reilusti ja se oli iso verrattuna noihin 60cm pystyihin! :D
     Nyt kun korpikylässä on tulossa Autum Tour, eli on kolmet harjoiyusestekilpailut ja sijoitusten mukaan saa pisteitä ja eniten pisteitä saaneet saa ilmaisen ratsastuslahjakortin. Aion ottaa osaa! ;
    Joka tapauksessa nyt ei ole enempää kirjoitettavaa! :) menkää ihmeessä katsomaan videoni! Vklp lisää postausta! Nähdään!

-Rosa