sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Danalla ratsastamassa!

Moikka! Pitkästä aikaa olin taas pidempää pätkää Danalla ratsastamassa. Tulin äitini luo 19.7 ja menin heti samana päivänä ratsastamaan. Alla kerron hiukan tarkemmin mitä teimme joka päivä! Vaikkakin kyllä omasta laiskuudesta riippuen lyhykäisesti!

19.7. Tiistai

Menin Danalla kevyesti. Lähinnä kokeilin oliko ratsastusleirillä opituista taidoista jäänyt mitään mieleen ja kevyesti laukkailtiin. Laukka tuntui vasempaan kierrokseen jo jopa miellyttävältä, vaikkakin se on ollut Danalle hankalampi. Tehtiin laukkaa ympyrällä ja asetin sekä taivutin. Yllättävän kivasti Dana taipui vaikka laukka ei olekkaan se vahvin askellaji. Siinä sitten lopeteltiin aika nopsaan, sillä ei ollut aikomustaskaan tehdä kuin kevyt työskentely.

20.7. Keskiviikko

En tarkalleen muista, mutta tehtiin vähän rankenmpaa duunia. Hyvin Dana meni vaikka lopussa olikin aika hikinen. Laukattiin aika paljon ja haettiin tasapainoa laukassa. Kulki aika kivasti. Malttoi odottaa apoujani eikä lähtenyt itekseen söhläämään.



21.7. Torstai

Torstaina tehtiin Danan kanssa laukka portaita. Vaikkakin Dana hikosi jo ensimmäisistä laukoista, jatkoimme kuitenkin käyntipätkän jälkeen laukka työskentelyä. Oikeaan kierrokseen portaan nousuvaiheen jäälkeen Dana tiputti aina raville, vaikkakin se on sille helpompi laukka. Haastavampaan laukkaan Danalle eli vasempaan laukkaan tämä kuitenkin onnistui aika hyvin. olin todella ylpeä Danasta! Loppuravitkin menivät todella ihanasti. Hienosti rentoutui ja kulki nätisti.

22.7. Perjantai

Tehtiin siinä lämmittelyä ja hypättiin vähän pari kertaa pystyä ja sitten kolmoissarjaa, joka oli asetettu vähän kaareville teille, mutta askeleen välillä. hyvin Dana jaksoi laukata välitkin, vaikka eivät olleet tehtävät helpoimmasta päästä. Lopussa tuntuui vain hösläävän, sillä oli vielä innoissaan hyppäämisestä.

23.7. Lauantai

Lauantaina menin Danalla palauttavan kevyen työskentelyn lampaankarva satulalla. Dana oli todellisella hösläys päällä eikä oikein malttanut keskittyä. Kuitenkin sain sen siinä ihan kivasti rennoksi, vaikkakin oli kovan työn ja hikikerroksen takana! Danalla on aina virtaa, toisinaan se purkautuu vähän huonommalla tavalla kuten hösäämisellä mutta annettakoot tuo hevoselle anteeksi, oli niin monta päivää mennyt niin hienosti!

24.7. Sunnuntai

Menin kuumuuden vuoksi Danalla ilman satulaa kevyesti. Raveissa Dana malttoi rentoutua ihan kivasti, säätä ja ötököistä huolimatta. Laukkaa otimme ympyrällä ja alkoi kivasti jo pääkin tulla alaspäin. Hiukan laukkailtiin ensin myös suorilla urilla. Harjoiteltiin vähän hiljaisempaa vauhtia ja kulmiin kasaamista, sillä tuntuu että kulmassa pakka aina tuntuu vähän levahtavan. Dana ymmärsi kyllä idean ihan hyvin. On se fiksu hevonen!



Alla on video linkki Danan kehitykseen liittyen ja Miten viimepäivinä on meillä mennyt. Postaus on nyt lyhyempi, sillä ei oikein ole ollut kuvaajaa joka päivälle, eikä oikein ihmeellisempiä kirjoiteltaviakaan. Nauttikaa videosta!


2 kommenttia:

  1. Moikka!

    Teillähän näyttää menevän ihan hyvin :) Dana hyppää hienosti! Onko Dana entinen ravuri? Meillä on tällä hetkellä menossa nimittäin ravurista ratsuksi - projekti :D
    Vuokrailetko Danaa vai onko ihan oma? :)
    http://siloistasatulaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraanin sinua instagramissa! Dana on juu entinen ravuri, vaika ei juoksuuraa ole tehty mutta on valmennettu siihen hommaan. :) Voisin alkaa seurailla!

      Poista